Aaton aatto alkoi, sillä että paistomme kinkkua ja suoritin yksin joulusiivoukset loppuun, sitten paketoimme muutamia ostamiamme lahjoja ystäville/läheisille! En ostele koskaan hirveästi lahjoja, koska joulu merkitsee mulle muuta, kuin kaupallisia asioita…=) Jokainen saa tietysti törsätä joululahjoihin, miten itse tykkää, ei se ole multa pois, enkä ajattele sen olevan typerääkään, mutta itse en vaan ole sellainen ihminen, joka panostaisi lahjoihin oikeastaan koskaan. En itsekkään vaadi tai odota mitään ja olen sanonut esim miesystävälleni, etten tarvitse lahjoja! Matkustelemme kuitenkin hänen rahoillaan ja teemme muita kivoja asioita, joten se on jo mulle tarpeeksi! On mulla omaakin rahaa, mutta hän yleensä haluaa tarjota ulkomaanmatkat! =) <3 Vietän tämän jouluaaton ystäväni Juha Immosen ja hänen perheen kanssa, ihan vain koska kumppanini ei ole kotona ja päädyimme tälläiseen järjestelyyn tälläkertaa. Tapaninpäivänä vietämme 4 vuosipäiväämme ja vähän myöhäistä jouluakin yhdessä!! Käymme tietyssä ravintolassa Helsingissä syömässä, jossa kävimme ensitreffeillämme, se on kiva perinne! Mutta mulla oli ihan asiaakin otsikoon viitaten:
Puhuin noin muutama päivä, sitten puhelimessa ensimmäistä kertaa äitini kanssa kunnolla, jonka olen nähnyt 13 vuotiaana ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Siihen ei oikeastaan liity suurta draamaa tai riitaa minun puoleltani, mutta asiat ovat joskus menneet niin, että äiti joutui jättämään minut hyvin pienenä mummilleni…Ei siitä sen enempää, enkä halua kertoa aivan kaikkea, ihan vain kunnioittaakseni (perheeni) muiden yksityisyyttä. Ymmärrätte varmasti! No jokatapauksessa, se puhelu oli ihmeellinen kaikintavoin, sillä meillä riitti keskusteltavaa heti kaikesta mahdollisesta, eikä tullut mitään kiusallisia hetkiä, olimme molemmat aika puheliaita, se oli kiva huomata! Minun on vaikea muodostaa mielipidettä hänestä ihmisenä, varsinkaan äitinä, koska en oikeasti tunne häntä, mutta tuo oli ensimmäinen pieniaskel, joka on otettava jos yhtään haluaa luoda jonkunlaisen yhteyden tulevaisuudessa, onhan hän kuitenkin biologinen äitini… En ole lähestynyt häntä aiemmin, juurikin syystä, etten ole tuntenut minkäänlaista tunnesidettä häneen. Puhuimme muutamista muistoista liittyen edesmenneeseen isosiskooni, sitten puhuimme aika paljon nykyhetkeen liittyvistä asioista. En ollut ajatellut puhuvani hänen kanssaan puhelimessa, en lähiaikoina! Hienoa, että se tapahtui kuitenkin, sillä koskaan ei tiedä, kuka meistä täältä poistuu ja sehän on hirveä tunne, kun joutuu kamppailemaan omantunnon kanssa, miksi ei antanut mahdollisuutta tutustua itseensä tai saanut itse tutustua, koska oli vain niin ylpeä tai muun maailman pauloissa. Oikein hieno loppu 2016 vuodelle siis. Tämä puhelu oli oikeastaan parhain joululahjani ever! Ja niin tämä yllätys puhelu sai alkunsa facebook:n ihmeellisessä maailmassa, sieltä voi löytää siis, vaikka entuudestaan tuntemattoman äitinsä! Hän lähestyi kyllä minua ja hetken kirjoittelun jälkeen, vaihdoimme numerot ja soitimme. Olisko jouluntaikaa tälläinen yhtä äkkinen lähestyminen?? 🙂
Monien ystävien mielestä on pyöristyttävää, etten tunne äitiäni, eikä isänikään ole ollut elämässäni ja sittemmin hän kuolikin, vuonna 2008 vain 40vuotiaana huumeisiin, surullista joo, mutta hänenkään kanssa minulla ei ollut suhdetta, enkä surrut häntä, kuten poika isäänsä, se tuntui enemmänkin perhetutulta, joka oli ollut elämässä vuosia, silloin tällöin jollain tasolla, yleensä ikävissä merkeissä. Tähän olinkin tulossa, että miltä itsestäni tuntunut kasvaa ilman vanhempia?
No lapsena tuntui erityisesti pahalta tiedostaa, että itse ei lähde ihan normaaleista taustoista, kun koulumaailmassa huomasin isän&äidin tärkeän roolin, joka näkyi ympärilläni arjessa, isät ja äidit toivat lapsia kouluun, oli vanheimpain illat, kevätjuhlat sun muut sellaiset, joissa huomasi vanhempien puuttuvan elämästäni. Nuorempana (teininä) olin jo hyväksynyt tilanteen, se vieläkin vaivasi ajoittain tai lähinnä tuntui surun sijasta vihalta, sellaista teiniangistia ”En tarvitsekkaan sellaisia kusipäitä elämääni” Vähitellen opin käsittelemään tunteitani ja nyt olen kuitenkin aikuinen ihminen, joka ymmärtää, ettei elämässä suju kaikki aina käsikirjoitusten mukaan!
Isät ja äiditkin ovat vain ihmisiä, vaikka olen tavallaan saanut maksaa heidän virheistään ja ongelmistaan, niin tiedän sen kuuluvan osaksi elämää, tiedän pahempiakin kohtaloita ja olen kiitollinen, että minut kasvatettiin tälläiseksi ihmiseksi, mitä juuri nyt olen ja sen lisäksi olen todella siunattu monillakin asioilla, kuten parisuhteella (jota ilman en olisi tässä) myös hyvillä ystävyyssuhteilla! En tiedä, mitä tekisin ilman ystäviä, ne ovat elämänsuola. <3 Kukaan ei jaksa vastoinkäymisiä, ihan yksin..Jokainen ansaitsee vähintään yhden hyvän sekä luotettavan ystävän.
Minun oli pakko päästä jo kertomaan teille tämä, onhan tämä bloggaaminen eräänlaista terapiaa minulle! Tulen aika paljon käsittelemään laidasta laitaan tunne-elämääni, ihmissuhteita ja sen sellaisia elämänkokemuksia… 🙂 Vielä KERRAN siis HYVÄÄ JOULUA!!! – Joni Virtanen
Huh koskettava teksti! Olet vahva ihminen😊
Kiitos <3 🙂 Elämässä on pakko mennä eteenpäin ja iloita siitä mitä on, eikä surra mahdollisia menetyksiä tai ainakaan käyttää siihen koko elämäänsä. <3
Löysin juuri blogiisi facebookin kautta. Sulla on aivan mahtava asenne! 🙂
Kiitos paljon!! 🙂 <3