Bio

26-vuotias helsinkiläinen Joni Virtanen on luonteeltaan sosiaalinen, avoin sekä myös dramaattinen. Hän päästää joskus sammakoita suustaan ja tykkää käydä kissanristiäisissä, bilettää ja olla tapahtumien ytimessä!

Joni on tehnyt töitä pitopalvelussa, vanhainkodissa ja kaupassa. Tällä hetkellä hän esiintyy tilauksesta drag queeninä. Hän viettää kuitenkin paljon aikaa vapaalla, tapaa ystäviä ja nauttii elämästä. Jonin kumppanini on paljon töissä ja tuo rahan kotiin, mutta Joni pitää kodin siistinä vaikka sitten siivoojien voimin.

Joni tunnetaan esimerkiksi ensimmäisestä Hottikset-kaudesta, jolloin hän piipahti muutamassa jaksossa ystävänsä Juha Immosen rinnalla. 7 päivää lehdessä Joni on ollut muutaman kerran negatiivisissa merkeissä Johanna Tukiaisen ansiosta.

Joni harrastaa kirjoittamista muutenkin kuin blogin yhteydessä. Hän tykkää myös lenkkeillä ja käydä salilla. Myös valokuvaus, shoppailu sekä ystävien kanssa juhlien järjestäminen on hänelle mielekästä puuhaa. Hän myös matkustaa miesystävänsä ja ystäviensä kanssa.

Joni on ollut 4 vuotta parisuhteessa itseään 25 vuotta vanhemman miehen kanssa ja hänellä menee nyt paremmin kuin vuosiin. Lähitulevaisuudessa hän aikoo jatkaa samaan malliin eli tehdä kovasti töitä!