Suomen homopiirit ei tunne yhteisöllisyyttä

Hei kaikki!

Tälläkertaa puhutaan Suomen homopiireistä. Sanotaan, että olen saanut tarpeekseni monien nuoleskeluista tai arvosteluista. En kaipaa ihmisiltä neuvoja, jotka ”ristiinnaulitsee” minut muodonmuutokseni tai muiden valintojen takia. Heistä moni ei ymmärrä juttuani, miksi he luulevat kaikkien ymmärtävän heitä? Olen sanonut, että kaikkea ei voi, eikä tarvitse ymmärtää, mutta ANNA OLLA sitten. En ole pyytänyt ketään lähestymään minua vittumaisella asenteella tai hännystelemään taka alalleni. Olen vain ihminen, joka ansaitsee elantonsa ulkonäöllä, olen vain ihminen, jolla on monta titteliä, jotka saa mediahuomioo. Jos jokin siinä häiritsee, niin kehitä oma juttusi tai keksi muuta tekemistä, kuin arvostella toisia. Mulla on silmät selässä, näen kuiskuttelut, osoittelut ja pahasuopaisuuden jo kauaksi.

No olen viikonloppuna menossa yhden Helsingin suosituimman homo yökerhon syntymäpäiville ja toivon, ettei kukaan epämääräinen lähesty minua tai seuruettani. Haluan vain olla rauhassa ikäviltä ihmisiltä, katseilta paikassa, jossa huudetaan oikeuksien puolesta! Mä jumalauta saan olla rauhassa hetero valtaisissa paikoissa tai jos lähestytään, niin positiivisella asenteella. Monet miehet haluaa selfieitä kanssani ja usein haluavat puhua niitä näitä kanssani. On surullista, että minusta on kiusallista astua homobaariin tai yökerhoon. Nyt kärjistän, koska otsikossa yleistän kaikki homoseksuaalit samanlaisiksi, mutta suurinosa ikävistä tapahtumista on juurikin sieltä lähtenyt.

 

Yhteydenotot:

Email: [email protected]

Suomen homopiirit ei tunne yhteisöllisyyttä
Merkitty:                                        

Kommentti “Suomen homopiirit ei tunne yhteisöllisyyttä

  • 19.9.2019 at 18:02
    Permalink

    Piiri pieni pyörii…parhaat putoo kyydistä ja näkee vähän enemmän ja kauempaa sen, ettei siinä pikku piirissä mene ku pää sekasin ja samassa liemessä ne siellä muhii. Hyi, mikään ei ole epämiellyttävämpää kuin katkeroitunut keski-iän ylittänyt ilkeä homppeli..ui, piti kirjoittaa tomppeli..enkä viittaa TOF -lahjakkaaseen taiteilijaan vaan niihin, jotka eivät ole oppineet mitään niiltä raukoilta, joita ihan aikuisten oikeesti just ajokortin saaneet stadilaiset kävi viikonloppuisin hakkaamassa Kisahallin takana tai seuraili Helsingin ensimmäisen (?) homoravintolan ”GayGambrinin” sulkemisajan jälkeen. Se oli hirveätä aikaa! En siis itse ole homomies, mutta voin kertoa, että ei ollut mukavia aikoja. Huh! Parempaan suuntaan on menty, mutta tämä Jonin mainitsema ihme kyylääminen ja kiukuttelu nuorempia miehiä kohtaan lienee pääosin kateutta ja katkeruutta. Miksei vain voi olla iloinen siitä, että heitä eikä muitakaan homoja enää joukkohakata jossain Mäntymäen pusikoissa ja suvaitsevaisuus on antanut elintilaa ja asiat on monella tapaa paremmin.
    Hintti on aina ollut ikävän kuuloinen ja ruma nimittely. Homo on jotenkin hienostuneen ja söpön kuuloinen, pehmeä sana omaan korvaani. Tällaiset kitisevät vanhat ukkohomot on mun mielestäni juurikin hinttejä. Pahoittelut, jos joku loukkaantui, mutta nyt on Joni loukkaantunut täysin asiattomasta dissaamisestaan ja minä hänen puolestaan.
    Jos jotain hyvää pitää tähän loppuun laittaa, niin onneksi ja iloksi tiedän, että Joni,- Ihmis Ken omasta tahdostaan….ei koskaan tule muuttumaan Hintiksi 💖

    PS. Homojen hakkaaminen ja vainoaminen ei ikävä kyllä ole jäänyt Suomessa historiaan. Joni on hengissä kokemiensa useiden pahoinpitelyjen jälkeen, mutta monet ovat menettäneet henkensä. Traumat ovat valtavat ja seuraavat usein koko loppuelämän ajan.
    Hyvät herra Hintit, antakaa nuoren ja upean, kiltin ja kohteliaan Jonin olla mitä on!
    Totta, että harmittaa varmasti kun ei itse ole mitään edellämainituista. Aina on kuitenkin mahdollisuus muuttua, nimittäin kun on sydän kohdallaan rumakin muuttuu kauniiksi 💖

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *