Haluaisin avautua teille pintaa syvämmälle, vaikka tämä fiilis on ohimenevä, se tulee ja menee, niinkuin itse tahtoo. Olen kokenut elämässäni yhtä sun toista, niin hyvää, kuin pahaa. En ole koskaan antanut pahalle valtaa, mutta pimeä puoli nostaa ajoittain päätään, vaikka olen hurja taistelija, mitä tulee mun omaan henkiseen hyvinvointiin.
Uskon, että monet voivat samaistua muhun ja siksi kirjoitan tästä. Kaikki mitä opimme, näimme sekä koimme lapsina/nuorina, seuraa takaraivossa aina hautaanasti. Olin koulukiusattu, se ilmeni enemmänkin syrjimisenä, koska olin väärän värinen, näköinen, eikä vaatteeni ollut sen hetken kuuminta trendiä. En vain sopinut joukkoon.
Koulun aloitettuani ja ensimmäisen kiusaamisen kerran jälkeen ajattelin, sen johtuvan kiusaajien tyhmyydestä (Mikä on totta) Loppujen lopuksi, luulin olevani itse syypää kiusaamiseen, syystä;
Kävin peruskoulua yhteensä 11 erikoulussa, koska muutimme jatkuvasti. Jokaisessa koulussa kiusattiin tavalla tai toisella, mutta aina joukosta jättäminen oli mulle kaikista hirveintä, mikä tuntuu vieläkin vatsanpohjassa, kun ajattelen tuota aikaa ja hetkeä. Istuin/seisoin kirjaimellisesti yksin välitunneilla, olin tosi häpeissäni, mutta lopulta siihen turtui, koska ymmärsin olevani näkymätön. Koulunkäyntini kärsi opillisesti, koska en voinut keskittyä oppitunneilla, ylä-asteella lintsasin suurimman osan tunneista. Ylä-asteen lopulla sain pelastuksen, eli kotiopetuksen, mikä mahdollisti parantaa numeroita todistukseen, eikä tarvinnut tuntea enää itseäni turhaksi satojen, muiden nuorten joukossa.
Yritin tehdä kaikkeni sopiakseni joukkoon, aloitin säännöllisen tupakanpolton, koska koulun tupakka paikalla oli ”kaltaisiani” ei niin suosittuja, mutta ongelmaisia nuoria. Alkoholi astui kuvioon hyvin nuorena, sekä lääkkeet. Vedin ensimmäiset lääkekännit vain 11 vuotiaana, eli otin rauhoittavia ja viskiä sekaisin. Viskiä saimme naapurissa asuvan pojan vanhempien baarikaapista, tuo poika oli myös samanikäinen kanssani. Tottakai sain, jonkin yliannostuksen, mutten joutunut sairaalaan. Oksensin kylpyhuoneessa kaiken myrkyt pois kehostani ja menin nukkumaan.
Hyvin monet lapset/nuoret Suomessa saa ensimmäisen kosketuksen alkoholiin, hyvin nuorena, eikä se ole niin normaalista poikkeavaa. Muut päihteet, noin pienenä lapsena on! Olin kuitenkin nähnyt hyvin pienenä (esikoulu ikäisenä) paljon erilaisia päihteitä, hyvin läheltä. Ymmärsin, että niiden avulla voi tulla parempi olo tai muuttua toisenlaiseksi, ehkä silloin minut hyväksyttäis? Tai ainakin unohtaisin sen painajaisen.
Olen nyt 29 vuotias aikuinen ihminen ja käyn läpi näitä asioita, vieläkin ajoittain. Tunnen joskus nykyäänkin itseni tuoksi ”luuseriksi” joka seisoi yksin välitunnilla, joka tunsi olevansa näkymätön, silloin hoen itselleni, minkälaisia onnistumisia olen kokenut elämässäni, mitä kaikkea ympärilläni on tällä hetkellä. Hengitän tätä ilmaa, just nyt… Lapsuuteeni liittyy paljon asioita, joita olen avannut jo aiemmin julkisesti, mutta haluan joskus tiivistää kaiken kahden kannen väliin, eli kirjoittaa kirjan kaikesta kokemastani. Olen oppinut elämästä yhtä sun toista, vaikka maailmassa on paljon pahuutta, mutta olet itsesi pahin vihollinen, olet vastuussa itsestäsi, valinnoistasi. Jos päätät olla nousematta, niin jäät makaamaan, kukaan ei voi tehdä työtä puolestasi, toki avustaa voi halutessasi.
Saan lähes päivittäin mun eri ikäisiltä seuraajilta palautetta, miten olen, jollain tasolla kannustanut heitä olemaan, juuri sellaisia, kuin he haluavat olla tai piristänyt hassuilla tempauksillani, heidän arkea. Tämä on suurin syy, miksi pyrin olemaan todella rehellisen avoin, kun avaan sanaisen arkkuni. Tämä on myös syy, miksi jaksan jakaa asioita elämästäni, vaikka se tuo tullessaan, myös pahoja kommentteja, somekiusaamista jne. Sanotaanko näin, olen tänään vahvempi, kuin eilen, joten toivon heillekkin kaikkea hyvää.
